Poikkeustilanteessa liikkuu monenlaista tietoa monesta eri lähteestä. Väkisinkin jossain kohdassa oikeaa ja väärää tietoa on mahdonta erottaa toisistaan. Olemme keränneet tähän muutamia hautajaisiin ja hautaukseen vaikuttavia määräyksiä seurakunnilta ja hoitolaitoksilta.

Vainajan hyvästely arkussa

  • Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri:
    • Ruumispussi voidaan avata vainajan näyttämiseksi omaisille normaalisti
    • Omaisten tulee pukeutua kertakäyttöiseen suojatakkiin, suojakäsineisiin ja käyttää kirugista suunenäsuojusta
    • Näyttötilassa oltava mahdollisuus pestä kädet, desinfiointiaine ja paperipyyhkeitä
    • Omaisia ohjeistetaan pesemään kädet tai käyttämään desinfiointiainetta hyvästely jälkeen ja ennen kasvojen koskettamista
    • TYKS:n patologianyksikön tiloissa (Kiinamyllynkatu) vainajan hyvästely ei ole mahdollista tilaongelmista johtuen
    • Arkkuhautaus: vainaja vainajalakanaan käärittynä
    • Tuhkaus: suositellaan vainajan tuhkaamista ruumispussissa
  • Turku OL (THL)
    • Hoitohenkilökunnan opastuksella. Henkilökunnan on huolehdittava riittävien varatoimenpiteiden noudattamisesta ja suojavarusteiden käytöstä.
    • Turun oikeuslääketieteenyksikössä (Mustionkatu) vainajan hyvästely ei ole mahdollista keskeneräisistä toimitiloista johtuen (alustava valmistumisaikataulu: toukokuu 2020)
  • Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
    • Kaikki vainajanäytöt ja hyvästelyt avoimen arkun ääressä on kielletty epidemian aikana. Jo aiemmin sovitut vainajanäytöt perutaan.

Siunaustilaisuuteen vaikuttavat muutokset ja rajoitukset

  • Useissa seurakunnissa virastoasiointi vain etäasiointina (puhelin, sähköposti)
  • Siunaustilaisuuden yleinen osallistujamäärä on 10 henkilö + pappi ja kanttori. Kantajat, kuvaajat yms. sisältyvät em. henkilömäärään. Kaikkein lähimmät omaiset (puoliso, lapset, lapsenlapset, vanhemmat, isovanhemmat) voivat osallistua ilman määrärajoitusta. Muita omaisia ja läheisiä voi osallistua, mikäli tilaisuuden osallistujamäärä ei ylitä 10 henkilöä.
  • Hengitystieoireisen henkilön ei tule missään tilanteessa osallistua tilaisuuteen
  • Tilaisuuteen osallistuvien henkilöiden tulee sijoittua vähintään 2 metrin etäisyydelle toisistaan
  • Seurakunnat eivät tarjoa videointipalveluita siunaustilaisuuksista
  • Arkkuhautauksen ensisijainen vaihtoehto on siunaus haudalla
  • Seurakunnan jäsenen tuhkaamiseksi ilman edeltävää tilaisuutta tarvitaan yhä vainajan kotiseurakunnan kirkkoherran suostumus (pl. Helsingin seurakunnat). Kirkkoonkuulumaton voidaan aiempaan tapaan tuhkata ilman tilaisuutta
  • Sovittuja siunaustilaisuuksia ei voi siirtää eteenpäin – vainajasäilytystilojen rajallisuuden vuoksi
  • Uusien vainajien siunaamisessa ei voi viivyttää – vainajasäilytystilojen rajallisuuden vuoksi
  • Seurakunnan tiloissa voidaa järjestää muistotilaisuus enintään 10 henkilölle – omaisille suositellaan muistotilaisuuden järjestämistä epidemian loputtua

Palveluiden ja tuotteiden saatavuus sekä niitä koskevat rajoitteet

  • Hautajaiskukat:
    • Tilaa tuotteet ajoissa – tukkuliikkeissä tuotteiden toimitusaika pidempi, saatavuus normaalia rajallisempi ja valikoima suppeampi
    • Yhteistyökumppanimme, Mimosan Kukka Masku, ottaa vastaan tilauksia myös sähköisesti ja kuvastomateriaalia on saatavana myös sähköisessä muodossa
  • Muistotilaisuudet, pitopalvelut:
    • Muistotilaisuuden max. osallistujamäärä 10 henkilöä (sis. pitopalveluhenkilöstö)
    • Toimitukset muistotilaisuuspaikalle mahdollisia ilman tarjoilijoita
  • Arkunkantajat:
    • Arkunkantajat lasketaan osaksi 10 hengen saattoväkeä – vaikuttaa omaisten osallistujamäärään
    • Arkunkantajien saatavuus heikko – useat yhdistykset tms. keskeyttäneet palvelutarjonnan tartuntariskin vuoksi
    • Ei suositella järjestämään tilaisuuksia, joissa ulkopuolisia arkunkantajia tarvitaan
  • Saattokuljetukset:
    • Henkilökunta ei kättele saattokuljetukseen osallistujia
    • Vainajan käsittelyssä noudatetaan hoitolaitosten ja THL:n antamia ohjeita ja rajoitteita
    • Vainajan hyvästely avoimessa arkussa voidaan toteuttaa rajoituksin
  • Arkut ja uurnat:
    • 80% tuotevalikoimastamme saatavilla normaalisti. Pieni osa tuotteista ei saatavilla.
    • Osa valmistajista rajoittanut erikoismallien valmistusta (yksilöinnit tms.)
  • Hautakivet ja hautamuistomerkit:
    • Nykyisten hautakivien kunnostukset, nimi- ja aikatietojen lisääminen viiveettä
    • Uusien hautakivien toimitukset normaalisti (niin kauan kun seurakunnan hyväksymiskäytännöt toimivat normaalisti)
  • Asiointi hautaustoimistossa:
    • Toimipisteessä vain yksi asiakastapaaminen kerralla. Jonotus toimitilan ulkopuolella. Asiakastapaamisen jälkeen henkilökunta desinfioi asiakastilat ennen uuden asiakastapaamisen aloittamista
    • Hengitystieoireista kärsivä henkilö ei voi asioida henkilökohtaisesti toimipisteellä
    • Suositaan sähköistä asiointia: Nousiaisten Hautauspalvelu Oy on varautunut palvelemaan asiakkaita mm. puhelimitse, chat-keskusteluin, sähköpostitse ja yhteydenottolomakkeen välityksellä. Yrityksellämme on valmius lähettää asiakkaalle sähköisesti tai linkillä mm. tarjous hautajaisjärjestelyistä (sis. kuvia arkku- ja uurnamalleista), tilausvahvistus ja sähköinen allekirjoitus, tuotekuvastoja (hautajaiskukat, pitopalvelu, hautakivet), hautakivisuunnitelma yksilöitynä (kuva), hautakivitarjous sekä tarvittavia ohjeita ja oppaita tiedostoina.