Kukat ja kukkalaitteet
Kukat, surulaitteet ja arkkulaitteet toiveiden mukaisesti
Hautajaisperinteisiin liittyy kiinteästi arkun koristelu kukilla ja vainajan muistaminen kukkatervehdyksin. Toimitamme kaikki hautajaisissa ja muistotilaisuudessa tarvittavat kukat. Mallikirjat ja kuvastot erityyppisistä kukista ja kukkalaitteista helpottavat valintoja. Kukkalaitteita voidaan muokata kukkavalintojen ja vuodenajan sesonkituotteiden mukaan. Yhteistyökumppanimme Mimosan kukan kukka-alan ammattilaiset pystyvät tarvittaessa toteuttamaan yksilölliset toiveenne.
Arkkukukat
Arkun päälle sijoitetaan yleensä kukkalaite viimeistelemään kauniisti vainajan viimeinen leposija. Arkkujen kukkalaitteet tehdään omaisten toiveiden mukaisesti. Mallikuvastomme helpottavat kukkien valinnassa ja arkkulaitteen suunnittelussa. Tavoitteena on odotusten mukainen, yksilöllinen ja sopiva lopputulos. Kukkasidonnan ammattilaiset pystyvät toteuttamaan hyvin yksilöllisetkin arkkulaitteet.
Surukukat
Hautajaiset ovat poismenneen henkilön viimeinen juhla, jonka omaiset ja vieraat muistavat pitkään. Kukat ja kukkakoristeet luovat lämpimän ja rauhallisen tunnelman hautajaisiin. Kaunis ja yksilöllinen saattajien arkulle tai haudalle laskema surulaite, suruvihko tai kukkakimppu on kunnianosoitus vainajaa ja omaisia kohtaan. Erityyppisistä kukkalaitteista on käytettävissänne valmiita mallikuvastoja, joista voidaan toiveiden mukaan toteuttaa erilaisia ja yksilöllisiä muunnoksia. Kaunis kukkakimppu on osoitus välittämisestä ja kunnioituksesta vainajaa kohtaan.
Muistotilaisuuden kukat
Arkkukukkien sekä omaisten ja saattajien surukukkien lisäksi myös muistotilaisuutta juhlistetaan yleensä kukilla. Muistopöydän kukka, pöytäkohtaiset kukka-asetelmat sekä tarjoilupöydän kukkakimppu voidaan valita yhteistyössä pitopalvelun tarjoajan kanssa.
Hautajaiskukkien lisäksi teemme muutakin kukkasidontaa. Meiltä saat myös:
- Onnittelukimput
- Hääkukat
- Juhlakoristeet
- Muistotilaisuuden kukat.
Yhteistyössä Mimosan Kukka
Tarvitsetko apua hautaukseen liittyvissä asioissa?
Autamme sinua suurella sydämellä